Olen kuunnellut muutamia vuosia sitten Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa, ja kun Leijapoika odotti minua kirjaston palautettujen hyllyssä, olin innoissani. Lukemisen alkuun oli kuitenkin hyvin vaikea päästä, en kiinnostunut lainkaan henkilöistä enkä heidän tekemisistään, ja se oli pienoinen pettymys, koska Tuhat loistavaa aurinkoa oli nostanut riman melko ylös.
Amir asuu isänsä ja heidän palvelijoidensa Alin ja hänen poikansa Hassanin kanssa Kabulissa Afganistanissa. Amir ja Hassan ovat molemmat äidittömiä, ja he ovat kuin veljekset. Heidän suhteensa ei kuitenkaan ole tasa-arvoinen, sillä sitä painostaa isännän ja palvelijan arvoerot. Hassan on ehdottoman lojaali Amirille, joka taas tekee mitä tahansa päästäkseen isänsä suosioon. Kirja kertoo Amirin tarinan, kaksitoistavuotiaasta neljäkymmentävuotiaaksi, jonka aikana Afganistan joutuu sotaan ja Amir ja isänsä pakenevat Amerikkaan. Tapahtumat saavat alkunsa suurena leijanlennätyskilpailupäivänä, ja sen päivän muistot sekä syyllisyys vainoavat ja seuraavat Amiria päivästä toiseen, kunnes hän saa puhelinsoiton, joka päättyy sanoihin "Nyt on mahdollisuutesi olla taas hyvä."
En oikein välittänyt Leijapojasta. Kirjassa tapahtui ensin vähän ja hitaasti, ja seuraavaksi liikaa ja liian äkkiä. Hahmojen väliset suhteet heilahtelivat oudosti ja jotkin tapahtumat olivat melko epäuskottavia, vaikka eihän kirja muutenkaan tositapahtumiin perustu. Afganistanin kulttuurin ja olojen kuvaus oli kirjan parasta antia, samoin kuin henkilöiden aika maahanmuuttajana Amerikassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti