Webster Diana – Webster Victoria: Niin monta Mount Everestiä Tytär, äiti ja haave

(www.tammi.fi)

Niin monta Mount Everestiä kertoo ensimmäisestä suomalaisesta, ainakin osittain suomalaisesta, cp-vammaisesta lääkäristä. Kirja alkaa äidin kertomuksella Victorian, Sprattyn, syntymästä, lapsuudesta ja nuoruudesta. Aina siihen päivään saakka, kun lääkäriopinnot vihdoin alkavat. Loppu osa on Victorian omaa kertomus taistelusta maailman ennakkoluuloja vastaan.

Hetkittäin tunsin suurta kiukkua, että kenelläkään on oikeutta sanoa kenellekään niin, ja etenkään minkään vamman vuoksi. Hetkittäin tunsin suurta arvostusta Victorian tavalle kohdata ne kaikki epäilyt. Ja hetkittäin kenties tunsin pieniä pistoksia itsessäni, koska ehkä joskus on tullut tuomittua joku ihminen pelkästään ulkomuodollisesti, ennen tutustumista.

Työharjoitteluni Toimintakeskuksessa muutti kyllä paljon omia ajatuksia erilaisista vammoista. En tuominnut kyllä mitenkään heitä ennenkään, mutta sen jälkeen vielä vähemmän. Tämä kirja avasi enemmän vielä silmiä ja suosittelen sitä kyllä jokaiselle!

Mistä on hyvät tyypit tehty? - Seija Taivanainen

www.kkjmk.net

Mistä on hyvät tyypit tehty? Itsetuntemuksen työkaluja. Kirja tarttui mukaani kirjastosta, kun olin etsiskelemässä ideaa aamunavaukseen. Käytin aamunavaukseen pätkän johdantotekstistä. Juutuin kuitenkin lukemaan kirjaa. Kirjassa kuvataa yhdeksää eri persoonallisuustyyppiä, heidän tapojaan toimia, tulla toimeen heidän kanssaan ja muutamia ohjeita kasvun tueksi. Kirja oli yllättävän kiinnostava.

Muutama persoonallisuustyyppi osui myös minuun, nelosen ja yhdeksikön yhdistelmä kenties. Mutta ei tästä tällaisenaan mitään iloa ollut, tietenkään. Lisäksi epäluuloisuus kalvoi koko ajan mielessäni, mitä ihmettä tämä tämmöinen hömppä nyt taas on, kaikkeen sitä ihmiset hurahtaakaan. Kuitenkin edellämainittujen kahden persoonallisuustyypin kohdalla kuvaukset kolahtivat hämmästyttävän paljon, mutta ei suinkaan niin paljon, että jaksaisin tästä nyt tämän enempää kiinnostua.

Osuvimmista neuvot voi toki ottaa onkeensa, ei siitä haittaakaan ole!

Lähtö ja neljä muuta tarinaa - Hanif Kureishi

suomalainen.com

Lähtö ja neljä muuta tarinaa tarttui kirjastosta käteeni. Novellikokoelma, jossa pääroolia näyttelee tarina lähtemisestä. Yli sadan sivun novelli kertoo lähtemisestä, kaiken jättämisestä. Viimeisestä illasta ja kaikesta siitä, mitä viimeisenä iltana lähtöä suunnittelevan mielessä pyörii. Lisäksi kirjassa oli nimensä mukaisesti neljä muuta tarinaa, kaikki tavallisesta elämästä repäistyjä. Elämänmakuisia ja helposti eläydyttäviä, huvittaviakin. Esimerkiksi, miksi ihmeessä kirjailija on päättänyt kirjoittaa novellin yhdestä vessassakäynnistä?

Pidän novelleissa erityisesti siitä, että niissä tempaudutaan heti asiaan. Yleensä kirjojen lukemisessa ongelmani on niiden alut, jotka pitkäveteisyydellään ja tapahtumien pohjustuksellaan saavat kirjan tuntumaan tylsältä. Novelleissa tätä ongelmaa ei ole. Alkua ja loppua ei ole, on vain keskikohta. 

Leijapoika - Khaled Hosseini

Olen kuunnellut muutamia vuosia sitten Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa, ja kun Leijapoika odotti minua kirjaston palautettujen hyllyssä, olin innoissani. Lukemisen alkuun oli kuitenkin hyvin vaikea päästä, en kiinnostunut lainkaan henkilöistä enkä heidän tekemisistään, ja se oli pienoinen pettymys, koska Tuhat loistavaa aurinkoa oli nostanut riman melko ylös.

Amir asuu isänsä ja heidän palvelijoidensa Alin ja hänen poikansa Hassanin kanssa Kabulissa Afganistanissa. Amir ja Hassan ovat molemmat äidittömiä, ja he ovat kuin veljekset. Heidän suhteensa ei kuitenkaan ole tasa-arvoinen, sillä sitä painostaa isännän ja palvelijan arvoerot. Hassan on ehdottoman lojaali Amirille, joka taas tekee mitä tahansa päästäkseen isänsä suosioon. Kirja kertoo Amirin tarinan, kaksitoistavuotiaasta neljäkymmentävuotiaaksi, jonka aikana Afganistan joutuu sotaan ja Amir ja isänsä pakenevat Amerikkaan. Tapahtumat saavat alkunsa suurena leijanlennätyskilpailupäivänä, ja sen päivän muistot sekä syyllisyys vainoavat ja seuraavat Amiria päivästä toiseen, kunnes hän saa puhelinsoiton, joka päättyy sanoihin "Nyt on mahdollisuutesi olla taas hyvä."

En oikein välittänyt Leijapojasta. Kirjassa tapahtui ensin vähän ja hitaasti, ja seuraavaksi liikaa ja liian äkkiä. Hahmojen väliset suhteet heilahtelivat oudosti ja jotkin tapahtumat olivat melko epäuskottavia, vaikka eihän kirja muutenkaan tositapahtumiin perustu. Afganistanin kulttuurin ja olojen kuvaus oli kirjan parasta antia, samoin kuin henkilöiden aika maahanmuuttajana Amerikassa. 

Lehmusten kaupunki - Laila Hietamies

bookplus.fi

Lehmusten kaupunki on Lappeenrantaan sijoittuva teos, jota retkeni Lappeenrantaan innoitti lukemaan. Tutkailin kartasta katujen nimiä ja olin jopa saanut paikan päällä pienen opastuskierroksen kirjan tapahtumiin, vaikken sitä silloin vielä ollutkaan lukenut. 

Elin romaanin mukana nuoren ompelijattaren Ilonan ja ratsuväkiluutnantti Vehmaksen epäsoveliasta rakkaustarinaa, samalla kun piti vain vierestä seurata, miten heidän parhaiden ystäviensä romanssi saa hyväksyntää ja onnellisen lopun. Ilonan ja Vehmaksen tapauksessa loppu ei suinkaan ole onnellinen, vaan heidät pakotetaan ajautumaan eri teille ja tekemään omat raskaat päätöksensä. Odotan jatko-osan tapahtumia innolla ja toiveikkuudella.

Kirja oli alkuun pitkäveteinen ja kieleen oli vaikea tottua. Kolmasosan luettuani kuitenkin pääsin rytmiin, ja suurimman osan kirjasta luinkin yhdeltä istumalta, ja aamuyöhönhän se sitten meni. Nyt harkitsen, olisiko seuraavalla kirjastoreissulla aika etsiä kakkososaa Lappeenranta-sarjaan.

Nonparellit - Anna Lassila

kirjasampo.fi

Nonparellit kertoo nuorista, jotka ovat vasta elämän kynnyksellä, ja jo nyt kovin sekaisin kaikesta siihen liittyvästä. Vaikka tapahtuma onkin yksi mökki-ilta, niin silti samaan iltaan nivoutuu monia muitakin iltoja ja tapahtumia. 

En päässyt kirjaan mukaan missään vaiheessa. Asiat pomppivat sinne tänne, osia en ymmärtänyt lainkaan. Hetkittäin tuntui, että olen liian vanha ymmärtämään. Ennen rakastin yksinkertaisia lauseita sisältäviä kirjoja, sitä kun lauseet eivät rönsyile, vaan kerrotaan lyhyillä lauseilla koko tarina. Nyt sen päässyt siihen kiinni ollenkaan. Mutta luin, vaikka jo ensimmäinen kappale tuntui siltä.  

Eve Hietamies - Yösyöttö

www.bookplus.com

Antti Pasanen elää erilaisen isyyden kuin moni, moni muu suomalainen isä. Hän hakee onnellisena isänä vaimonsa ja vastasyntyneen poikansa Naistenklinikalta, kun yhtäkkiä huomaakin olevansa tuhiseva nyytti sylissä katsomassa taksin takavaloja vaimonsa lähdettyä. Vaimo palaa vielä hetkeksi, kunnes lopulta joutuu sairaalaan. Tästä alkaa Pasasen Antin sukellus tuntemattomaan maailmaan, isyyteen, vanhemmuuteen. Antti oppii, poika, Paavo, oppii. Huomaamatta Vaiheet tulevat ja menevät, ja he pärjäävät keskenään mainiosti.

Yösyöttö oli aivan loistava sukellus jokaisen vanhemman elämään. Hetkittäin tuntui, kuin olisin itse kirjoittanut päiväkirjaa ja lukenut sitä, vaikkakin tarina kertoikin isästä. Tosin, koti-isän tarina on luultavasti melko sama kuin kotiäidinkin. Yövalvomiset, kaiken opettelu, verkostumisen tärkeys, ensimmäiset sairastelut. Välillä sai nauraa vedet silmissä, ja välillä nyökytellä päätä ja hokea itselleen "Juuri tuota minä tarkoitan myös!". Ehdottomasti suosittelen kirjaa kaikille pienten lasten vanhemmille, huomatakseen, ettei se oma elämä oikeastaan poikkeakaan muista. Isille, jotka eivät ole lasten kanssa huomatakseen kenties millaista on olla kotona lasten kanssa. Jos ei ole lapsia, niin...Lue, mutta älä pelästy, kyllä tuosta kaikesta ehkä selviää..? :)

Jäähyväisten jälkeen - Johanna Ervast

suomalainen.com

Jäähyväisten jälkeen on jatko-osa kirjalle Jäähyväiset Einolle, jossa Einon äiti, Johanna Ervast, kertoo omista tuntemuksistaan ja tunteistaan saatellessaan poikaansa kolme vuotiaana kuoleman porteille. Jäähyväisten jälkeen kertoo kuinka aluksi kipu ja tuska tekee kaikesta muusta turhaa, mutta hiljalleen keho ja ajatukset turtuvat siihen kipuun. Itkusta ei tule loppua, mutta sen kanssa oppii elämään. Kirjoittaja huomaa, että menetyksen jälkeenkin oppii uudellaan elämään, uudella tavalla, poikansa menettäneen äidin tavalla. 

En itkenyt kirjaa lukiessa niin paljoa, kuin ensimmäisessä. Johtuen siitä, että menettämisen hetkeen pystyy jotenkin ehkä kuvittelemaan itsensä, mutta siihen parantumisvaiheeseen ei pysty samaistumaan. Kirja oli edelleen selkeää luettavaa, ja tuntui, kuin olisi heidän perheessään kärpäsenä katossa. Kun äidillä oli surupäivä, niin halusin ottaa osan tuskasta hetkeksi itselleni. Kun huomasi heidän elämänsä vihdoinkin menevän hieman eteenpäin, niin halusi kannustaa "Hienoa, te pystytte siihen, eikä Eino pistä sitä pahakseen, vaikka hymyilisit!". Hienoin hetki lukiessa oli ymmärtäessä, että niin isosta surustakin pystyy toipumaan. Se auttaa kohtaamaan omaa elämää eteenpäin. 

Revolverimies (Musta torni I) - Stephen King (2005)

Stephen Kingin Revolverimies on esimmäinen osa seitsemänosasaisesta Musta torni -sarjasta. Revolverimies on tarina Rolandista, yksinäisestä kulkijasta, jonka päämääränä on löytää Musta torni. Ensin hänen on kuitenkin tavoitettava mustiin pukeutunut mies, taikuri. Roland vaeltaa maailmassa, joka on tyhjä, autio ja omituinen. Maailma on muuttunut, ja muuttuu koko ajan nopeammin, kun ajalle on tapahtumassa jotain. Tukahduttavan autiomaan läpi vaeltaessaan, hän törmää henkihieverissä kuoleman portin kautta toisesta maailmasta tulleeseen poikaan, Jakeen, joka pelastaa hänen henkensä. Poika lähtee Revolverimiehen mukaan, ja hänen kohtalokseen tulee auttaa Revolverimiestä saavuttamaan päämääränsä. 

Tämä osa sarjasta oli pyhitetty kokonaan mustiin pukeutuneen miehen takaa-ajoon. Mustasta tornista puhuttiin vain vähän lopuksi, pohjustuksena tarinan jatkolle.

Rolandin arvoituksellinen matka, erakossa ja yksinäisessä kulkijassa tapahtuva muutos Jaken myötä oli kiinnostavaa seurattavaa. Kirjan alkuosa Tullin kaupungin tapahtumineen tuntuu täysin erilliseltä loppuosaan verrattuna, kun erikoinen miehen ja pojan pari matkaa vuorten uumenissa pimeissä luolissa kohti loppua. Koin Rolandin tarinan surulliseksi ja hiukan säälittäväksikin: loppujen lopuksi hän oli aina ollut hieman outo, erilainen ja yksinäinen jollakin tavalla. Hän oli kokenut paljon, ja lukijalle kerrottiin vain pintaraapaisu. Tahtoisin tietää lisää.

Revolverimies oli hämmentävän vaikeasti ymmärrettävä, muttei kuitenkaan vaikeasti luettava. Lukeminen oli helppoa, ja ahminkin Revolverimiehen kertomaa tarinaa innoissani. Kuitenkin epäselvyydet esimerkiksi ajasta, tai erilaisten tekojen (erityisesti mustiin pukeutuneen miehen) tarkoituksista häiritsivät. Luullakseni tarina sijoittui kauas tulevaisuuteen, kenties tuhansien vuosien päähän. Maailmalle oli tapahtunut jotain, mikä myös jäi minulle epäselväksi.

Uskon, että kirjan punainen lanka aukeaisi paremmin, jos olisin osannut tulkita ja ymmärtää enemmän ilmoille heitettyjä asioita. Mutta elättelen kuitenkin toivoa, että kirja oli tarkoituksella jätetty melko avoimeksi, koska sarjassa on kuusi jatko-osaa. Kakkososan nimestä, Kolme korttia pakasta, voi jo hiukan ennakoida, minkä asioiden ympärille tarina kietoutuu. Kiinnostuksella odottelen.

Jäähyväiset Einolle - Johanna Ervast (2008)

www.kotiliesi.fi

 

3 vuotias Eino sairastuu kesken yöunien vakavasti, parantumattomasti. Kirja on äidin kertomus tästä 9 viikosta, jonka he kulkevat sairaalassa kuolemaa vastaan ja siitä viimeisestä hetkestä, kun heiltä otetaan poika, lapsi, esikoinen lopullisesti pois sylistä. Kirja on avaus yhden äidin tunteisiin, ajatuksiin, mitä tuo maailman kamalin asia, kuolema, voi aiheuttaa. Mitä toivoa silloin, kun tulevaisuutta ei enää tarjota? Viimeisen hetken pituutta vai kärsimysten ja kipujen nopeaa loppumista?

Itkin, itkin ja itkin. Silitin ja suukotin lapsiani välillä, ja jatkoin itkemistä ja lukemista. Seurasin lapsieni leikkejä, jatkoin lukemista ja itkemistä. En voi ymmärtää Einon äidin, Johannan, kokemaa. En voi kuin kuvitella niitä ajatuksia, kun minulta repäistäisiin yhtäkkiä joku näistä kolmesta omastani yhtäkkiä pois sylistäni, enkä saisi häntä enää siihen takaisin. Oma esikoiseni on samanikäinen kuin Eino sairastuessaan, kuin Eino kuollessaan. Tuttavani käy samaa taistelua tällä hetkellä, hän seuraa lapsensa, esikoispoikansa heikkenemistä voimatta auttaa. Odottaen vain kuinka kauan aikaa on jäljellä. Hän oli niin monessa kirjan lauseessa ajatuksissani. Itkin hänenkin kyyneleitään lukiessani.

Eniten kirja kuitenkin avasi silmiäni rakastamaan tätä hetkeä. Arvostamaan jokaista sekunttia, jokaista tappelua sisarusten kesken, jokaista uhmaista huutoa, jokaista halausta, jokaista suukkoa. Emme tiedä milloin joudumme luopumaan siitä. Emme tiedä.

 

 

Muru - Jarkko Sipilä (2011)

www.bookplus.com

 

Laura Vatanen on 26 vuotias lievästi kehitysvammainen nainen. Hän löytyy asunnostaan raa'asti tapettuna, ja Takamäen murharyhmä alkaa selvittämään tapausta. Aluksi kaikki vaikuttaa helpolta, ja juttu tuntuu nopeasti selvitetyltä. Turha on kuitenkin nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tällä kertaa poliisit itse eivät niin vahvasti ole jutussa mukana, vaan tapausta hämmentävät asianajaja Lind ja rikostoimittaja Römpötti. 

 

Kirja on 11. Takamäki-sarjan tuotos, ja yhtä mukaansa tempaava kuin aiemmatkin. Sipilän kirjoja on helppo lukea ja niihin sukeltaa mukaan katsojan rooliin erittäin helposti. Muru ei ollut yhtä jännittävä, kuin parit viime kirjat ovat olleet, mutta jälleen minulla on edessä vuoden odottaminen, kunnes pääsen jälleen murharyhmän mukaan selvittämään uutta murhaa. Rikoskirjallisuuden parhaimmistoa on selvittää tapausta samalla itse, arvuutellen murhaajaa. Sipilän kirjojen hienous on myös se, miten niissä tipautellaan oikeaa todellisuutta pienien fiktiivisten tapausten ympärille. Loisto kirja, jälleen kerran! 

Mies ja Vaimo - Tony Parsons (2002)

suomalainen.com

Harry Silver on saanut koottua elämänsä kasaan Mies ja poika-kirjan jatko-osassa. Hän on jälleen naimisissa onnellisesti, hänellä on oma uusioperhe. Mutta jälleen kerran hän on vähällä menettää kaiken, ja oivaltaa nyt, että mistä kaikessa on ollut kyse. Harry havahtuu olevansa romantikko, joka etsii elämäänsä sitä Oikeaa, jonka ei usko olevan vaimonsa, tämä uusikaan. 

Kirja sisältää kenties vähemmän tapahtumia, kuin Mies ja poika, mutta tämän kirjan suorastaan ahmin. Odotin sen olevan yhtä hyvä, kuin ensimmäinenkin oli. Ehkä hieman kuitenkin jouduin pettymään, sillä teksti ei ollut aivan yhtä soljuvaa ja tapahtumat eivät yhtä mielenkiintoisia. Loppu kuitenkin oli yllättävä, mutta kuitenkin sopiva lopetus tälle "sarjalle".

Ilana Kaarina - Gehenna (2011)

http://suomalainen.com

Gehenna kertoo erään naisen selviytymistarinan nykypäivän Helsingissä. Alkaa matka Hakaniemen torin roskapöntöstä täysin toisenlaiseen elämään. Kadotettu ja kaivattu menneisyys alkaa pulpahdella pintaan mitä ihmeellisempien yhteensattumien kautta. Erilaiset ihmiskohtalot ympäri maailmaa nivoutuvat yhteen. Uuden saavuttaminen, ihmeet, unelmien toteutuminen, heikkouden havaitseminen, pettyminen ja luopuminen ovat kirjassa käsillä koko ajan. 

Kirjan tapahtumat eivät ollenkaan vastanneet mielikuvaani, jonka olin luonut kirjan kansikuvan ja takakannen tekstin avulla. Kannen perusteella en olisi ikinä arvannut, mistä kirja kertoo. Kirja tempaisi minut kuitenkin alusta alkaen mukaansa. Alkuhämmästyksen (Hakaniemen torin roskapönttöjen ja yllättävän päähenkilövalinnan) jälkeen oli jännittävää lukea eteenpäin ja miettiä, miten tarina tästä lähtee etenemään.

Henkilöistä pidin kovasti, jokainen oli mielestäni onnistunut ja tarpeellinen. Tapahtumat olivat kaikessa mielikuvituksellisuudessaan kuitenkin uskottavia ja mahdollisia. Oli myös hauska miettiä, miten jokainen uusi esitelty henkilö lopulta liittyisi jo tuttuihin henkilöihin, ja miten heidän tapaamisensa tapahtuisi.

Lukujen alussa kuitenkin turhan usein oli minun makuuni liikaa kuvailemista. Luvut olivat lyhyitä, ja useassa kuvailtiin tapahtumahetkeä hyvinkin tarkasti. Se ärsytti, koska olisin halunnut jo päästä asiaan. Lisäksi koin hieman häiritseväksi sen, että kokonainen luku saattoi kertoa unesta, ja se kävi ilmi vasta luvun viimeisissä virkkeissä. Toki lukija ymmärsi jossakin kohtaa niiden olevan unia. Myös kirjassa kovasti esillä oleva kristillinen anteeksiantaminen tuntui välillä siirapinjuomiselta. Pitääkö ihan kaikki antaa anteeksi ja hyväksyä?

Mies ja poika - Tony Parsons (1999)

 (www.bookplus.com)

Joskus elämä on ihanasti täysin mallillaan, kunnes huomaat, että hiljalleen kaikki valuu käsistäsi hiekkaan.
Näin käy Harry Silverille, lontoolaiselle tv-tuottajalle, joka kärsii hetken ikäkriisiä, pettää vaimoaan ja huomaa olevansa kahden 4-vuotiaan poikansa kanssa.
Yksinhuoltajaäidit ovat jotenkin osa luontevaa ajatusmaailmaa nykyajassa, kun avioerot ovat erittäin yleisiä. Kuitenkin yksinhuoltajaisät hämmentävät monia, luultavasti eivät vähiten heitä itseään.
Se mikä monilta äidiltä tulee täysin luonnostaan, vaatii isiltä harjoittelua. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö he oppisi sitä aivan yhtä hyvin kuin äiditkin.
Yksinhuoltajaelämän lisäksi kirja kertoo Harryn itsensä etsimisestä, ja roolinsa löytämisestä myös muun lähipiirinsä parissa. Ja siitä, kuinka avioero koskettaa aina monia muitakin, kuin vain miestä ja vaimoa. Ja siitä, että avioerosta selviää elämällä aina päivän kerrallaan eteenpäin.

Pidin kirjasta. Pidin paljon. Pidin siitä, kuinka Harry kasvoi ihmisenä valtavasti päivässä. Pidin siitä, kun palasista pystyikin rakentamaan uuden palapelin vanhan tilalle. Ja kuinka muutkin palaset muuttuivat. Kirjaa lukiessa olin hämilläni, olin iloinen ja välillä itkinkin. Kirja herätti paljon tuntemuksia eri osa-alueiden kautta. Rakkauden, lapsien ja sairauksien kautta. Elämänsä kautta. Lukiessani huomasin, että en ole enää aivan ummikko, olen kokenut jotakin samaakin jossain kohtaa. Ymmärsin mitä Harry toisinaan tunsi.