www.kotiliesi.fi
3 vuotias Eino sairastuu kesken yöunien vakavasti, parantumattomasti. Kirja on äidin kertomus tästä 9 viikosta, jonka he kulkevat sairaalassa kuolemaa vastaan ja siitä viimeisestä hetkestä, kun heiltä otetaan poika, lapsi, esikoinen lopullisesti pois sylistä. Kirja on avaus yhden äidin tunteisiin, ajatuksiin, mitä tuo maailman kamalin asia, kuolema, voi aiheuttaa. Mitä toivoa silloin, kun tulevaisuutta ei enää tarjota? Viimeisen hetken pituutta vai kärsimysten ja kipujen nopeaa loppumista?
Itkin, itkin ja itkin. Silitin ja suukotin lapsiani välillä, ja jatkoin itkemistä ja lukemista. Seurasin lapsieni leikkejä, jatkoin lukemista ja itkemistä. En voi ymmärtää Einon äidin, Johannan, kokemaa. En voi kuin kuvitella niitä ajatuksia, kun minulta repäistäisiin yhtäkkiä joku näistä kolmesta omastani yhtäkkiä pois sylistäni, enkä saisi häntä enää siihen takaisin. Oma esikoiseni on samanikäinen kuin Eino sairastuessaan, kuin Eino kuollessaan. Tuttavani käy samaa taistelua tällä hetkellä, hän seuraa lapsensa, esikoispoikansa heikkenemistä voimatta auttaa. Odottaen vain kuinka kauan aikaa on jäljellä. Hän oli niin monessa kirjan lauseessa ajatuksissani. Itkin hänenkin kyyneleitään lukiessani.
Eniten kirja kuitenkin avasi silmiäni rakastamaan tätä hetkeä. Arvostamaan jokaista sekunttia, jokaista tappelua sisarusten kesken, jokaista uhmaista huutoa, jokaista halausta, jokaista suukkoa. Emme tiedä milloin joudumme luopumaan siitä. Emme tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti