Jäähyväisten jälkeen - Johanna Ervast

suomalainen.com

Jäähyväisten jälkeen on jatko-osa kirjalle Jäähyväiset Einolle, jossa Einon äiti, Johanna Ervast, kertoo omista tuntemuksistaan ja tunteistaan saatellessaan poikaansa kolme vuotiaana kuoleman porteille. Jäähyväisten jälkeen kertoo kuinka aluksi kipu ja tuska tekee kaikesta muusta turhaa, mutta hiljalleen keho ja ajatukset turtuvat siihen kipuun. Itkusta ei tule loppua, mutta sen kanssa oppii elämään. Kirjoittaja huomaa, että menetyksen jälkeenkin oppii uudellaan elämään, uudella tavalla, poikansa menettäneen äidin tavalla. 

En itkenyt kirjaa lukiessa niin paljoa, kuin ensimmäisessä. Johtuen siitä, että menettämisen hetkeen pystyy jotenkin ehkä kuvittelemaan itsensä, mutta siihen parantumisvaiheeseen ei pysty samaistumaan. Kirja oli edelleen selkeää luettavaa, ja tuntui, kuin olisi heidän perheessään kärpäsenä katossa. Kun äidillä oli surupäivä, niin halusin ottaa osan tuskasta hetkeksi itselleni. Kun huomasi heidän elämänsä vihdoinkin menevän hieman eteenpäin, niin halusi kannustaa "Hienoa, te pystytte siihen, eikä Eino pistä sitä pahakseen, vaikka hymyilisit!". Hienoin hetki lukiessa oli ymmärtäessä, että niin isosta surustakin pystyy toipumaan. Se auttaa kohtaamaan omaa elämää eteenpäin. 

Revolverimies (Musta torni I) - Stephen King (2005)

Stephen Kingin Revolverimies on esimmäinen osa seitsemänosasaisesta Musta torni -sarjasta. Revolverimies on tarina Rolandista, yksinäisestä kulkijasta, jonka päämääränä on löytää Musta torni. Ensin hänen on kuitenkin tavoitettava mustiin pukeutunut mies, taikuri. Roland vaeltaa maailmassa, joka on tyhjä, autio ja omituinen. Maailma on muuttunut, ja muuttuu koko ajan nopeammin, kun ajalle on tapahtumassa jotain. Tukahduttavan autiomaan läpi vaeltaessaan, hän törmää henkihieverissä kuoleman portin kautta toisesta maailmasta tulleeseen poikaan, Jakeen, joka pelastaa hänen henkensä. Poika lähtee Revolverimiehen mukaan, ja hänen kohtalokseen tulee auttaa Revolverimiestä saavuttamaan päämääränsä. 

Tämä osa sarjasta oli pyhitetty kokonaan mustiin pukeutuneen miehen takaa-ajoon. Mustasta tornista puhuttiin vain vähän lopuksi, pohjustuksena tarinan jatkolle.

Rolandin arvoituksellinen matka, erakossa ja yksinäisessä kulkijassa tapahtuva muutos Jaken myötä oli kiinnostavaa seurattavaa. Kirjan alkuosa Tullin kaupungin tapahtumineen tuntuu täysin erilliseltä loppuosaan verrattuna, kun erikoinen miehen ja pojan pari matkaa vuorten uumenissa pimeissä luolissa kohti loppua. Koin Rolandin tarinan surulliseksi ja hiukan säälittäväksikin: loppujen lopuksi hän oli aina ollut hieman outo, erilainen ja yksinäinen jollakin tavalla. Hän oli kokenut paljon, ja lukijalle kerrottiin vain pintaraapaisu. Tahtoisin tietää lisää.

Revolverimies oli hämmentävän vaikeasti ymmärrettävä, muttei kuitenkaan vaikeasti luettava. Lukeminen oli helppoa, ja ahminkin Revolverimiehen kertomaa tarinaa innoissani. Kuitenkin epäselvyydet esimerkiksi ajasta, tai erilaisten tekojen (erityisesti mustiin pukeutuneen miehen) tarkoituksista häiritsivät. Luullakseni tarina sijoittui kauas tulevaisuuteen, kenties tuhansien vuosien päähän. Maailmalle oli tapahtunut jotain, mikä myös jäi minulle epäselväksi.

Uskon, että kirjan punainen lanka aukeaisi paremmin, jos olisin osannut tulkita ja ymmärtää enemmän ilmoille heitettyjä asioita. Mutta elättelen kuitenkin toivoa, että kirja oli tarkoituksella jätetty melko avoimeksi, koska sarjassa on kuusi jatko-osaa. Kakkososan nimestä, Kolme korttia pakasta, voi jo hiukan ennakoida, minkä asioiden ympärille tarina kietoutuu. Kiinnostuksella odottelen.

Jäähyväiset Einolle - Johanna Ervast (2008)

www.kotiliesi.fi

 

3 vuotias Eino sairastuu kesken yöunien vakavasti, parantumattomasti. Kirja on äidin kertomus tästä 9 viikosta, jonka he kulkevat sairaalassa kuolemaa vastaan ja siitä viimeisestä hetkestä, kun heiltä otetaan poika, lapsi, esikoinen lopullisesti pois sylistä. Kirja on avaus yhden äidin tunteisiin, ajatuksiin, mitä tuo maailman kamalin asia, kuolema, voi aiheuttaa. Mitä toivoa silloin, kun tulevaisuutta ei enää tarjota? Viimeisen hetken pituutta vai kärsimysten ja kipujen nopeaa loppumista?

Itkin, itkin ja itkin. Silitin ja suukotin lapsiani välillä, ja jatkoin itkemistä ja lukemista. Seurasin lapsieni leikkejä, jatkoin lukemista ja itkemistä. En voi ymmärtää Einon äidin, Johannan, kokemaa. En voi kuin kuvitella niitä ajatuksia, kun minulta repäistäisiin yhtäkkiä joku näistä kolmesta omastani yhtäkkiä pois sylistäni, enkä saisi häntä enää siihen takaisin. Oma esikoiseni on samanikäinen kuin Eino sairastuessaan, kuin Eino kuollessaan. Tuttavani käy samaa taistelua tällä hetkellä, hän seuraa lapsensa, esikoispoikansa heikkenemistä voimatta auttaa. Odottaen vain kuinka kauan aikaa on jäljellä. Hän oli niin monessa kirjan lauseessa ajatuksissani. Itkin hänenkin kyyneleitään lukiessani.

Eniten kirja kuitenkin avasi silmiäni rakastamaan tätä hetkeä. Arvostamaan jokaista sekunttia, jokaista tappelua sisarusten kesken, jokaista uhmaista huutoa, jokaista halausta, jokaista suukkoa. Emme tiedä milloin joudumme luopumaan siitä. Emme tiedä.

 

 

Muru - Jarkko Sipilä (2011)

www.bookplus.com

 

Laura Vatanen on 26 vuotias lievästi kehitysvammainen nainen. Hän löytyy asunnostaan raa'asti tapettuna, ja Takamäen murharyhmä alkaa selvittämään tapausta. Aluksi kaikki vaikuttaa helpolta, ja juttu tuntuu nopeasti selvitetyltä. Turha on kuitenkin nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tällä kertaa poliisit itse eivät niin vahvasti ole jutussa mukana, vaan tapausta hämmentävät asianajaja Lind ja rikostoimittaja Römpötti. 

 

Kirja on 11. Takamäki-sarjan tuotos, ja yhtä mukaansa tempaava kuin aiemmatkin. Sipilän kirjoja on helppo lukea ja niihin sukeltaa mukaan katsojan rooliin erittäin helposti. Muru ei ollut yhtä jännittävä, kuin parit viime kirjat ovat olleet, mutta jälleen minulla on edessä vuoden odottaminen, kunnes pääsen jälleen murharyhmän mukaan selvittämään uutta murhaa. Rikoskirjallisuuden parhaimmistoa on selvittää tapausta samalla itse, arvuutellen murhaajaa. Sipilän kirjojen hienous on myös se, miten niissä tipautellaan oikeaa todellisuutta pienien fiktiivisten tapausten ympärille. Loisto kirja, jälleen kerran! 

Mies ja Vaimo - Tony Parsons (2002)

suomalainen.com

Harry Silver on saanut koottua elämänsä kasaan Mies ja poika-kirjan jatko-osassa. Hän on jälleen naimisissa onnellisesti, hänellä on oma uusioperhe. Mutta jälleen kerran hän on vähällä menettää kaiken, ja oivaltaa nyt, että mistä kaikessa on ollut kyse. Harry havahtuu olevansa romantikko, joka etsii elämäänsä sitä Oikeaa, jonka ei usko olevan vaimonsa, tämä uusikaan. 

Kirja sisältää kenties vähemmän tapahtumia, kuin Mies ja poika, mutta tämän kirjan suorastaan ahmin. Odotin sen olevan yhtä hyvä, kuin ensimmäinenkin oli. Ehkä hieman kuitenkin jouduin pettymään, sillä teksti ei ollut aivan yhtä soljuvaa ja tapahtumat eivät yhtä mielenkiintoisia. Loppu kuitenkin oli yllättävä, mutta kuitenkin sopiva lopetus tälle "sarjalle".

Ilana Kaarina - Gehenna (2011)

http://suomalainen.com

Gehenna kertoo erään naisen selviytymistarinan nykypäivän Helsingissä. Alkaa matka Hakaniemen torin roskapöntöstä täysin toisenlaiseen elämään. Kadotettu ja kaivattu menneisyys alkaa pulpahdella pintaan mitä ihmeellisempien yhteensattumien kautta. Erilaiset ihmiskohtalot ympäri maailmaa nivoutuvat yhteen. Uuden saavuttaminen, ihmeet, unelmien toteutuminen, heikkouden havaitseminen, pettyminen ja luopuminen ovat kirjassa käsillä koko ajan. 

Kirjan tapahtumat eivät ollenkaan vastanneet mielikuvaani, jonka olin luonut kirjan kansikuvan ja takakannen tekstin avulla. Kannen perusteella en olisi ikinä arvannut, mistä kirja kertoo. Kirja tempaisi minut kuitenkin alusta alkaen mukaansa. Alkuhämmästyksen (Hakaniemen torin roskapönttöjen ja yllättävän päähenkilövalinnan) jälkeen oli jännittävää lukea eteenpäin ja miettiä, miten tarina tästä lähtee etenemään.

Henkilöistä pidin kovasti, jokainen oli mielestäni onnistunut ja tarpeellinen. Tapahtumat olivat kaikessa mielikuvituksellisuudessaan kuitenkin uskottavia ja mahdollisia. Oli myös hauska miettiä, miten jokainen uusi esitelty henkilö lopulta liittyisi jo tuttuihin henkilöihin, ja miten heidän tapaamisensa tapahtuisi.

Lukujen alussa kuitenkin turhan usein oli minun makuuni liikaa kuvailemista. Luvut olivat lyhyitä, ja useassa kuvailtiin tapahtumahetkeä hyvinkin tarkasti. Se ärsytti, koska olisin halunnut jo päästä asiaan. Lisäksi koin hieman häiritseväksi sen, että kokonainen luku saattoi kertoa unesta, ja se kävi ilmi vasta luvun viimeisissä virkkeissä. Toki lukija ymmärsi jossakin kohtaa niiden olevan unia. Myös kirjassa kovasti esillä oleva kristillinen anteeksiantaminen tuntui välillä siirapinjuomiselta. Pitääkö ihan kaikki antaa anteeksi ja hyväksyä?

Mies ja poika - Tony Parsons (1999)

 (www.bookplus.com)

Joskus elämä on ihanasti täysin mallillaan, kunnes huomaat, että hiljalleen kaikki valuu käsistäsi hiekkaan.
Näin käy Harry Silverille, lontoolaiselle tv-tuottajalle, joka kärsii hetken ikäkriisiä, pettää vaimoaan ja huomaa olevansa kahden 4-vuotiaan poikansa kanssa.
Yksinhuoltajaäidit ovat jotenkin osa luontevaa ajatusmaailmaa nykyajassa, kun avioerot ovat erittäin yleisiä. Kuitenkin yksinhuoltajaisät hämmentävät monia, luultavasti eivät vähiten heitä itseään.
Se mikä monilta äidiltä tulee täysin luonnostaan, vaatii isiltä harjoittelua. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö he oppisi sitä aivan yhtä hyvin kuin äiditkin.
Yksinhuoltajaelämän lisäksi kirja kertoo Harryn itsensä etsimisestä, ja roolinsa löytämisestä myös muun lähipiirinsä parissa. Ja siitä, kuinka avioero koskettaa aina monia muitakin, kuin vain miestä ja vaimoa. Ja siitä, että avioerosta selviää elämällä aina päivän kerrallaan eteenpäin.

Pidin kirjasta. Pidin paljon. Pidin siitä, kuinka Harry kasvoi ihmisenä valtavasti päivässä. Pidin siitä, kun palasista pystyikin rakentamaan uuden palapelin vanhan tilalle. Ja kuinka muutkin palaset muuttuivat. Kirjaa lukiessa olin hämilläni, olin iloinen ja välillä itkinkin. Kirja herätti paljon tuntemuksia eri osa-alueiden kautta. Rakkauden, lapsien ja sairauksien kautta. Elämänsä kautta. Lukiessani huomasin, että en ole enää aivan ummikko, olen kokenut jotakin samaakin jossain kohtaa. Ymmärsin mitä Harry toisinaan tunsi.